Syksy on saapunut myös Sipooseen ja Sibben radalla alkaa valmistautuminen talveen. Tämä tarkoittaa suurempia muutoksia, joista iso osa onkin jo näkyviä. 

Pro Shop/lipunmyynti on suljettu

Emme enää pidä lipunmyyntiä avoinna, joten varauduthan maksamaan pelimaksun joko Mobilepaylla tai NBDG verkkokaupassa. Teemme jälleen tehostetusti pelimaksujen tarkastuksia kuten keväälläkin kun Pro Shop oli suljettuna.

Nurmenleikkuu ja radan yleinen kunto

Viimeisten viikkojen epävakaat säät ovat pitäneet radan erittäin märkänä ja nurmikonleikkuuta ei ole päästy tekemään suunnitellusti. Vielä on tekemättä ns. vuoden viimeinen leikkuu jossa pistetään nurmi vielä kerran lyhyeksi ja siten talviteloille. 

Jostakin syystä syksyn märkyys yllättää pelaajat yhtä paljon kuin talvi autoilijat, mutta valitettavaa on kun on sateisin syyskuu melkein 40 vuoteen, on märkää. Jotta tähän voidaan paremmin vaikuttaa, teemme ensi vuodelle isoja muutoksia jotta voimme resursoida sekä henkilökuntaa että kalustoa, jolla radan kuivumiseen voidaan vaikuttaa. 

Rata suljetaan talvikaudeksi

Jotta nurmikot pysyvät ehjänä ja kunnossa, sekä voimme tehdä maanmuokkauksia ilman että pelaajien tarvitsee talsia mudassa tai epämääräisillä väylillä kun teemme muutoksia tulevalle vuodelle, tulemme sulkemaan radan koko talvikaudeksi. Sulkeminen on odotettavissa syys-lokakuun aikana (siten että jo sovitut kilpailut kuitenkin pelataan). Mikäli kelit sallivat niin rataa pidetään auki niin pitkään kuin mahdollista.

Radalta tullaan poistamaan korit kun talvikauden sulkeminen tapahtuu, joten pelaaminen ei ole mahdollista lainkaan kun asetumme talviteloille. 

Kausikorttien 2020 tilanteesta tiedotetaan kun tiedetään milloin rata suljetaan.

 

Kauden 2021 yleissuunnitelma

Vielä täysin viimeisintä 2021 suunnitelmaa ei ole tehty, mutta jatkamme päälinjoittain tarjoamalla kaksi eri tasoista layoutia (vaikeampi Ford Hybrid -layout sekä helpompi Ramirent -layout).

Joitakin väyläpohjia poistuu, mutta myös jotakin uutta pitäisi tulla tilalle. Väylät 1 ja 2 tulevat poistumaan ja radan kierto toteutetaan eri tavalla. Lisäksi “solmukohta” väylillä 11-12 toteutetaan siten ettei ruuhkautumista tapahtuisi, kun layoutit kohtaavat omilta kierroiltaan.

Ensi kauden tärkeimpinä kehityskohteina on kuitenkin resursointi entistä parempaan ylläpitoon. Tähän valmistaudutaan kolminkertaistamalla resurssit ylläpitoon ja kehittämiseen, sekä erityinen panostus oheispalveluihin ja maisemointiin tarkoittaen koko alueen yleistä kuntoa, roska-astioita, taukopaikkoja eikä ainoastaan frisbeegolfradan olennaisia paikkoja ja kalustoa.

Väyläsuunnitelmia tehdessä pyrimme jo myös saamaan paikoilleen vaihtoehtoisia heittopaikkoja, useiden koripaikkojen lisäksi, sekä jatkaen jo aloitettua hyvää työtä salaojitusten ja siirtymien parantamisessa.

 

Tervetuloa vielä heittämään tämän kauden viimeiset heitot!